28.2.2015

#29 POLVIJÄRVEN KANINÄYTTELYT

Heippa! Tänään meillä oli ensimmäiset näyttelyt Violan kanssa, jotka eivät menneetkään niin kuin luulin.. Violan paino oli liian alhainen, joten tulos hylättiin. Muuten pisteet olisivatkin olleet jotain 93.5 luokkaa. Hieman harmittaa, mutta nyt eikun vaan kanille enemmän ruokaa niin näyttelytkin rupeaa menemään paremmin!!

Näyttelyissä Viola tapasi oman veljensä Wäinön ja nähtiin muitakin tuttuja siellä. Vaikka meidän osalta näyttelyt eivät menneetkään putkeen, voin sanoa, että todella hyvä kokemus jäi! Todellakin jatketaan näyttelyitä. Jäi vähän harmittamaan, kun ei osallistuttu molempiin luokkiin.. Ens kerralla sitten!

Kuvasin tietysti myös koostevideon, jossa on hieman tapahtumia perjantai-illaltakin. Osat perjantan kuvauksista on Annun kuvaamia ja osan lauantain videopätkistä Jutta kuvasi, kiitokset siis tytöille! <3 Käytettiin Violaa myös ulkoilemassa, mutta tietenkin unohdin kuvata sen videolle. Otettiin myös muutamia kuvia Violan kanssa sisällä, joita saatte ihailla postauksen lopussa.









Kommentoikaa mielipiteenne! :-)

18.2.2015

#27 FAKTOJA PÖYTÄÄN

Jotkut aktiiviset seuraajani/tilaajani ovat varmaan jo huomanneet, että mun toiselle kanavalle tuli eilen uusi video. Editoin ja latasin sen eilen, mutta vasta tänään illalla muistaessani ryntäsin koneelle kirjoittamaan tätä postausta!

En varmaan ikinä oo tehny tollasta faktavideoo, joten tää olkoon nyt se ensimmäinen. Vaikutan tuossa ehkä hieman oudolta, koska oon vähä flunssanen. Älkää antako sen häiritä! Toivottavasti tykkäätte videosta.. :-)


16.2.2015

#26 SAIRASTELUA

Monet varmaan ajattelee otsikosta, että Violalla on joku hätänä. Mutta ei suinkaan! Minä itse sairastuin jonkinlaiseen mahatautiin lauantai-iltana. Sunnuntaina oli tarkotus tehdä toivekuvapostaus loppuun, mutta kuten voitte arvata en pystynyt mihinkään eilen. Teen sen kuitenkin viimeistään viikonloppuna!

Tänään oon jo paljon parempana, kaikki kivut melkein hävinneet ja pystyn paljon paremmin tekemään kaikkea. Niinpä päästin Violan häkistä ja räpsin siitä muutamat sisäkuvat joita saatte ihailla postauksen lopussa!

Tällähetkellä pääni lyö aika tyhjää. En keksi millään ideoita videoihin enkä postauksiinkaan! Postailu on jäänyt muutenkin vähemmälle, sillä panostan nämä viimeisetkin kuukaudet ihan täysillä kouluun. En missään nimessä lopeta bloggaamista, sitäkin on kyselty.. Vaan jotta blogistani tulisi entistä aktiivisempi, toivon nyt teiltä lukijoilta PALJON ehdotuksia tulevia postauksia ja videoita varten!

Ajatella, että Violakin täytti 13.2 7kk!! :-O






8.2.2015

#25 LET'S COOK PART 1

Tää on nyt tämmönen enemmänkin lifestyle-aiheinen postaus tänään. Eilen Annun ja Jutan kanssa leivottiin vähän kylläkin etukäteen ystävänpäivän kunniaksi mokkapaloja! Kuvattiin siitä samalla semmonen leivontavideo. Tuon videon tekeminen oli todella hauskaa, joten luultavasti tulossa on vielä lisää samantyylisiä videoita!

Tietenkään leivonnassa kaikki ei mene ihan putkeen.. Ei mennyt tässäkään, unohdettiin nimittäin parijuttua, mutta lisättiin ne jälkeenpäin. Äänenlaatu on vähän surkee, mutta toivottavasti saatte siitä selvää!

Annu oli myös mukana alussa, mutta sen piti lähtee niin jäätiin Jutan kanssa kahdelleen leipomaan. :-D

Jos haluat tehdä samanlaisia, ohje löytyy tuosta alta ja YouTubesta videon kuvauksesta!
















POHJA:
5 dl  vehnäjauhoja 
4  munaa 
3 dl  sokeria 
2 dl  maitoa 
200 g voisulaa 
3 rkl  kaakaojauhetta 
3 tl  leivinjauhetta 
2 tl  vaniliinisokeria 

KUORRUTUS:

1 paketti  tomusokeria 
50 g  voisulaa 
5 rkl  vahvaa kahvia 
1 rkl  kaakaojauhetta 
2 tl  vaniliinisokeria

Sulata rasva ja laita jäähtymään
vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi
sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne maidon kanssa vuorotellen taikinaan
sekoita joukkoon voisula
kaada taikina leivinpaperin päälle uunipellille
paista uunissa 200 asteessa noin 15 min
sulata kuorrutusta varten voi, sekoita muut aineet keskenään, sekoita seos voisulan joukkoon
levitä kuorrutus nopeasti jäähtyneen pohjan päälle, kuorrute jähmettyy nopeasti
koristele halutessasi vaikka nomparelleilla
ja tosiaan reseptiin menee tomusokeria paljon!

7.2.2015

#24 TOIVEKUVAPOSTAUS?

Moi! Noin viikko sitten laitoin blogissa kyselyn erikoispostauksista. Vaihtoehtoja oli monia, mutta yksi oli kuitenkin ylitse muiden! Toivoitte eniten toivekuvapostausta. Haluaisin, että ehdottelisitte minulle kuvausaiheita. Jos aiheita tulee paljon, teen myös toivekuvapostauksen toisen osion.


Itselläni on ollut niin paljon kiireitä esim. kouluasioissa, enkä oo kerenny käydä bloggerissa niin aktiivisesti. Toivon, että ymmärrätte! Onneks nyt on kuitenkin viikonloppu ja saa viimein huokaista.. Tänään käytettiin Annun ja Jutan kanssa Viola ulkona ja napsin ''muutamat'' kuvat.


Eilen oltiin luokan kanssa järjestämässä ala-asteelaisille discoa jo toista kertaa ja oli tosi mukavaa. Kävin Elisan kanssa koulun jälkeen syömässä tuossa meidän lähigrillillä ja mentiin sieltä suoraan nuorisotalolle! 

Tietenkin haluutte kuulla myös Violankin kuulumisia! Violalle kuuluu todella hyvää. Näyttelyt lähestyy ja kuten lupasinkin teille jo kauan sitten, video näyttelyvalmisteluista on tulossa.

Laittakaas kommentteihin nyt niitä toivekuvapostaus-ideoita!! :-)









2.2.2015

#22 TAMMIKUUN HÄKKIESITTELY

Heippa! Kuvasin eilen teille tuolla uudella kameralla ensimmäisen videon, joka on Tammikuun häkkiesittely. Ajattelin, että teen noita häkkiesittelyvideoita noin joka toinen kuukausi, koska tuo häkki tuskin hirveemmin muuttuu! Eli helmikuussa ei siis tule häkinesittelyä.

Videon ja kuvien myötä hyvää maanantaita kaikille! <3







linkki videoon

P.S. Videossa on joku häikkä, nii en saanu laitettuu pikkukuvaa, pahoittelut siitä! Tuossa kuitenkin linkki siihen. Yritän tämän viikon aikana selvittää mistä tää johtuu. :-(

1.2.2015

#21 NEW CAMERA

Moikka! Pahoittelut siitä, että viime viikolla postailu jäi, koska oli liian kiire koulun takia. Jokatapauksessa meille kuuluu hyvää! 



Nyt mennään suoraan asiaan! Sain eilen etukäteen synttärilahjan, joka oli siis uusi kamera (Nikon D3100). Oon oottanu sitä jo siitä asti, kun entinen hajosi. Oon niin onnellinen! Vihdoin pääsen taas oikein kunnolla kuvailemaan Violaa ja kaikkia muitakin juttuja.

Tänä päivänä vein Violan ulos ja pääsin testaamaan uutta kameraa. Ajattelin, että Viola ei tykkää lumesta, mutta päinvastoin, se juoksenteli pihaa ympäriinsä niin innoissaan! Kuvien ottaminen oli haastavaa, koska pupu oli niin virkee, mutta sain kuitenkin muutaman onnistuneen.







Pienen ulkoilun jälkeen vein Violan sisälle ja menin itse takaisin ulos ottamaan parit kuvat kotipihasta!

Postaukset tulee nykyään olemaan varmaan enemmän kuvapainotteisia, mutta tietenkin kirjoitan myös tekstiä ja teen videoita, jos aiheita vaan tulee mieleen! Laitan tähän postauksen loppuun vielä muutamat mun ottamat kuvat tältä aamulta.