#38 ONNEA VIOLA!!

Tänään tulee erikoisempi postaus. Viola täytti eilen 1-vuotta!! Uskomatonta, että mun pikkuvauva on jo niin iso. Viola on ollut mulla noin puoli vuotta ja jo tuohon pieneltä kuulostavaan aikaan mahtuu paljon onnistumisia, mutta myös niitä epäonnistumisiakin. Tässä postauksessa kerron hieman omista tuntemuksista ja tästä yhteisestä matkasta Violan kanssa.

Muistan aina sen päivän, kun sain sähköpostissa vahvistuksen siitä, että kasvattajalla on New Zealand red- rotuisia kaninpoikasia vapaana. Olin niin uskomattoman onnellinen, ettei sanat riitä kuvaamaan! Seuraavaksi alettiin suunnittelemaan kanin hankintaa vakavasti ja käytiinkin kasvattajan luona ihailemassa poikasia, samalla reissulla itseasiassa tehtiin alustava varaus Violasta. Näin melkein kaikki oli valmista. Enää puuttui vaan tavarat, joita kani tarvitsee! 

Oli marraskuu, lähdimme hakemaan Violaa Kuopiosta uuteen kotiin. Olin niin jännittynyt, että kädet tärisivät ja matka tuntui niin pitkältä, että kerkesin ajatella mulla olevan jonkun vaarallisen sairauden, kun kaikki oli niin jännää. :D Kun olimme hakeneet Violan ja tulleet kotiin, annoin kanin tutustua uuteen kotiin, mutta tietenkin myös otin sen syliin. Koska Viola oli näyttelytasoinen kani, ruettiin heti opettelemaan uusia juttuja, joita tulevissa näyttelyissä voisi hyödyntää.

Kuukausia myöhemmin: Violan ensimmäiset näyttelyt Polvijärvellä oli ja meni. Tutustuin siellä muutamaan uuteen kani-ihmiseen ja oli kaikin puolin mukava kokemus, vaikkei hyvää sijoitusta tullutkaan. Ruokaa vaan lisää kanille ja kohti seuraavia näyttelyitä, näin ajattelin. Yhtäkkiä kouluelämä alkoi tuntua tosi raskaalle.. Yhteishaku päällä, kasa läksyjä odottaa pöydällä, kokeitakin olis, blogi pitäis päivittää, kavereita nähdä ja ennen kaikkea, kani pitäis hoitaa. Pakosti jokin vaan jäi vähemmälle ja kaduttaa vieläkin myöntää, että Violalle ei tuolloin jäänyt paljoo mitään aikaa. Olin niin väsynyt koulupäivistä ja muista, ettei kanit vaan enää kiinnostaneet niin paljoa...

En voi koskaan kiittää siskoani tarpeeksi. Jutta kannusti minua jokapäivä touhuamaan Violan kanssa, vaikkei yhtään huvittanutkaan. Jutta kertoi myös, että hänellä itsellään on joskus ollu samanlainen vaihe. Ruettiin yhdessä touhuamaan kanejen kanssa ja saatiinkin molemmat täysillä kiinni taas kani-innostuksesta!! Nyt kesän (öö mikä kesä?) tultua ollaan touhuiltu hirmu paljon kanejen kanssa, ja Violakin on oppinut jotain uutta, estehyppyä. Viimeiset kaksi postausta ovat lähinnä käsitelleet Violan hyppelyä.

Tämmöinen oli lyhyt versio minun elämästäni Violan kanssa tähän mennessä. Tottakai toivon että tulee vielä monia hyviä yhteisiä vuosia ja ensi näyttelyt menisi paremmin! Mutta eihän sitä koskaan tiedä vaikka löydätte meidät vielä estekisojen parissa. :)